– Toki se alku oli kulttuurishokki, kun uskonto ja vastaavat asiat ovat täällä tosi näkyviä. Monet asiat ovat päinvastoin kuin Suomessa ja kesti aikansa tottua siihen, että valtaosa naisista peittää itsensä kasvoja myöten, Annu sanoo. Monilta yllätyksiltä kuitenkin välttyy, kun uuteen maahan muuttaessaan tutustuu maahan ja sen kulttuuriin, siskokset sanovat.
Arabian kielen taitoa ei työssä vaadita. Kommunikointi tapahtuu englanniksi. – Henkilökunnan käyttämät kirjausohjelmat ovat englanniksi ja täällä kaikki kirjataan ainoastaan englanniksi. Se on yksi iso asia, mikä eroaa Suomesta, Annu sanoo. Nummistot työskentelevät sairaalan niin sanotulla VIP-osastolla. Potilaina on arvokkaina pidettyjä henkilöitä, kuten armeijan kenraaleita tai kuningasperheen jäseniä. Sairaalassa suhtautuminen suomalaisiin sairaanhoitajiin on ollut siskosten mukaan positiivista. Suomalaisen sairaanhoitajakoulutuksen tasoa arvostetaan.
Puola - Saudi-Arabia 26.11.2022 | Katso vetovihje & kertoimet
MTV Katsomo – Katso suosikkiohjelmasi maksutta koska haluat
Milan mielestä saudiarabialaisia naisia ei kuitenkaan saisi yleistää tahdottomaksi ihmismassaksi, jotka ovat miesten alistettavina. – Minua ärsyttää naisena se, että naisista tehdään vaan tahdottomia uhreja. Kyllä täälläkin naiset panostavat uraansa ja taistelevat asioita vastaan. Nummistot asuvat Riadissa länsimaisille työntekijöille tarkoitetulla asuinalueella. Vapaa-aikanaan he käyvät muun muassa uimassa, kuntosalilla ja shoppailemassa. Nummistot ovat vapaa-aikanaan myös matkustaneet muihin Lähi-idän valtioihin. Länsimaisten asuinalueella naisten pukeutuminen ja elintavat ovat yhtä vapaita kuin länsimaissa.
Nummistojen mukaan he saavat nauttia 61 lomapäivästä vuodessa. Nummistot eivät kuitenkaan halua paljastaa, paljonko he saavat palkkaa. – Minulla on palkan suhteen vaitiolovelvollisuus, Annu vastaa. Kääntöpuolia ja kulttuurishokkiErikoisuuksiakin Lähi-Idässä työskentelyyn liittyen on. Nummistot oleskelevat maassa työviisumilla. Mikäli heidän työsuhteensa päättyy, heidän on poistuttava maasta tietyn ajan kuluessa. Toisin kuin Suomessa, Saudi-Arabiassa ei ole sosiaaliturvaa. Myös muutto länsimaisesta vapaasta demokratiasta islamilaiseen valtioon on ollut suuri muutos.
[[elää>]] Qatar Ecuador elää live 20 marraskuuta 2022
Se helpotti myös Nummistojen sopeutumista uuteen kotimaahan. – Jos tulee Suomen kaltaisesta verrattain liberaalista maasta Lähi-itään, niin suosittelen ottamaan asioista selvää. Kun asioista oli otettu selvää, tiesi mihin on tulossa, Mila sanoo. Suomessa maasta sai yksipuolisen kuvan Elämä Saudi-Arabiassa on osoittanut Nummistoille, että Suomessa saatu kuva Saudi-Arabiasta on ollut pääasiassa negatiivinen ja varsin yksipuolinen. – Mediasta saa helposti aika negatiivisen käsityksen Saudi-Arabiasta, mikä toki johtuu siitä, että uutisten aiheet käsittelevät pitkälti sotaa ja ihmisoikeudellisia epäkohtia, Mila toteaa. – Täällä eläessä sitten se kokonaiskuva laajenee ja näkee enemmän niitä positiivisiakin puolia kulttuurista ja elämästä, hän jatkaa. Työssään Nummistot ovat kertomansa mukaan nähneet, että Saudi-Arabiassa ihmiset ovat paljon perhekeskeisempiä kuin Suomessa.
– Suomalaisiin hoitajiin luotetaan paljon. Meillä on hyvä maine täällä, Mila kertoo. Hyvät edutSaudi-Arabiassa hoitajat tekevät 12-tuntisia työpäiviä, ja työtä tehdään joko päivä- tai yövuorossa. Työskentely on taloudellisesti erittäin kannattavaa. Toisin kuin Suomessa, Saudi-Arabiassa ei tarvitse maksaa palkasta tuloveroa. Työsuhde-etuihin kuuluu myös ilmainen asunto, työnantajan kustantamat työmatkat sekä ilmainen terveydenhuolto. Myös lomat ovat Saudi-Arabiassa pidempiä kuin Suomessa.
Jos ihminen joutuu sairaalaan, hänellä on sairaalassa usein seuranaan perheenjäsen ympäri vuorokauden. – Täällä perheenjäsenistä pidetään siinä mielessä enemmän huolta eikä jätetä sairaalaan hoitohenkilökunnan kanssa keskenään, Mila kertoo. Suomessa ei vastaavanlaista kulttuuria ole senkään vuoksi, että valtaosassa suomalaisia hoitoyksiköitä on määrätyt vierailuajat. Nummistojen kokemuksen mukaan myös esimerkiksi vanhustenhoito Suomessa on huomattavasti laitoskeskeisempää kuin Saudi-Arabiassa. – Uskaltaisin väittää, että saudivanhukset ovat vähemmän yksinäisiä kuin Suomen vanhukset, Annu toteaa. "Ärsyttää, että naisista tehdään tahdottomia uhreja" Saudi-Arabia sen sijaan saisi ottaa Suomelta mallia ihmisoikeuksien kunnioittamisessa, siskokset sanovat.
[Vapaa***] Portugali Ghana elää 24 marraskuuta 2022 | Final
Naisten asema Saudi-Arabiassa on erittäin heikko. Vaikka viime vuosina on tehty runsaasti uudistuksia naisten oikeuksien parantamiseksi, vielä on pitkä matka tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. – Naisten oikeudet ovat vielä verrattain huonot. Ei ikivanhoja ajatus -ja toimintamalleja korjata muutamassa vuodessa ja isot muutokset vaativat aikaa, Mila tuumii. Uudistuksiin lukeutuvat muun muassa se, että nykyään naiset saavat ajaa autoa, opiskella ja käydä töissä ilman miehensä lupaa. Naiset saivat äänestää ensimmäisen kerran vaaleissa vuonna 2015.
((Striimaa##)) Sveitsi Kamerun elää 2022 24 marraskuuta 2022